Tämä tuubi menee vain yhden kerran kaulan ympärille.
Tuubi on aika pitkä, joten huivikin on melko muhkea kaulassa.
Yllä olevat kuvat on otettu yöllä keinovalossa, alla olevissa kuvissa näkyy tuubin oikea väri.
Lähikuvaa reikäisestä neuloksesta:
Näin pitkä huivi on:
Ja tässä vielä huivi tuubina:
Lankana käytin Novitan Softya. Sitä kului yksi kokonainen ja noin 1/3 kerällinen.
Katson josko kerän lopusta saisi vielä tehtyä pannan päähän. :)
Ohjetta on vaikea antaa, kun koko huivi oli aikamoista soveltamista...
Mutta perusohjeena on että tein aina kaksi pylvästä vierekkäin ja sitten kaksi ketjusilmukkaa.
Mitäs sanotte tuubista?
Joko siellä on joku muu kerennyt aloittaa kutomisen tai virkkaamisen tänä syksynä?
P.S. Sivupalkissa on "neulottua" tunniste, jossa näkyy suurin osa neulomistani jutuista.





Oot niin näppärä tekemään kaikkea :P
VastaaPoistaTäällä on yksi neulomisen aloittanut! Muutama viikko sitten tein vuorokauden aikana itselleni lapasmalliset kynsikkäät(eli peukalo ja sormenpäät on paljaana).
VastaaPoistaSeuraavaksi aloitan just tuommosen tuubihuivin tekemisen(kenenkähän bloggaajan ansiosta innostuin..), oon semmosen meinannu tilata eri nettikaupoista mutta ne on aina akryylista(mur!)niin en ole kehdannut. Tuleepahan varmasti mieleinen kun tekee itse :)
Ihanan näkönen! :) Kai sitä on itekki ruvettava tekemään.. :)
VastaaPoistaIhanan muhkean ja pehmeän näköinen! Mun pitäis saada pari kesän kouluhommaa tehtyä ja sitten mäkin suuntaan lankahyllyjä kohti! Suunnitelmissa olis ainakin parit villasukat, pipo, lapaset ja moooonta kaulahuivia! :)
VastaaPoistaTiia: Äläs liioittele, en sentään kaikkea! ;) Mutta käsityöt ovat aina olleet lähellä sydäntäni, kässä ja kuvis olivat peruskoulussa suosikkiaineeni. :)
VastaaPoistaPlaz^: Mäkin haluaisin tuollaiset kynsikkäät! Ostin keväällä kosketusnäytöllisen puhelimen ja eihän sitä voi käyttää jos sormet ovat hansikkaassa. :P Eivät tainneet edes olla kovin vaikeat jos päivässä valmistuivat?
Ja toi on niin totta, kiva tehdä itse niin saa varmasti mieleisen. :)
Karkkimaatti: Kiitos! Ei muuta kuin puikot heilumaan! ;)
Milla: Sitä tuo juuri onkin, muhkea ja pehmoinen. :) Sulla on aika kunnianhimoiset tavoitteet! ;)
Oi, ihana! :-)
VastaaPoistaOli tosiaan helpot tehdä, ihan kuin peruslapaset mutta kylmänviileesti niiden teko jätetään kesken kun mitta on sopiva :D
VastaaPoistaLöysin niille oikean nimenkin; kämmekkäät.
Tiedätkö, että mua alkaa ihan harmittaa etten osaa tehdä mitään tuommoisia? :D Sähän voisit alkaa tienata noilla. Yksi ostajaehdokas ilmoittautuu ainakin täällä! :D
VastaaPoistaOnpas kivan ja ennenkaikkea lämpimän näköinen :) Oliko vaikea tehdä? Voi että kun sitä itsekin osaisi :)
VastaaPoistaOnko tuo tuubi siis tuollainen pitkä putkilo? Voisin itsekin tuollaisen tehdä, jos vaan löytyisi pehmeä ja kutittamaton lanka...Lähinnä villasukkia olen neulonut tähän mennessä. Lankoja on kyllä kertynyt vaikka useampaankin neuleeseen ;)
VastaaPoistaIhana :D Oot kylla todella taitava :)
VastaaPoistaHieno tuubihuivi! Lanka näyttää tosi kivalta tuossa :) Virkkaaminen ei oo koskaan ollut mun juttu, mut puikoilla juuri neulonnassa sun ohjeen mukaisesti vanhan roosan värinen tuubihuivi Novita Crystalista! Löysin sun blogiin muutama päivä sitten juuri tuon ohjeen perusteella. Kiva blogi muutenkin! Tulee varmasti seurattua vastaisuudessakin. terv. Laura
VastaaPoistaTodella lämpimän näköinen ja nätti huivi, kaunis värisävy! Ite en oo moneen vuoteen enää kutonut/virkannut mitään, on muka aina ollut niin kiire... Mut täytyis kai taas alottaa, sais ainakin aina just sen väriset ja malliset huivit/lapaset/pannat yms. kun haluaa! :)
VastaaPoistaP.S. Toi eka kuva on ihan mielettömän nätti! :)
ihanan näköinen huivi, itsekkin olen ajatellut ostaa tuubihuivin mutta en näillä kässätaidoilla VARMASTI ala sellaista yrittämään :DD
VastaaPoistaHuivista tuli kyllä ihana! Oma virkkausprojekti ei ihan valmis vielä ole, kun ei ole ollut oikein aikaa :( mutta enköhän sen valmiiksi saa kun ilmat alkavat kunnolla viiletä :)
VastaaPoistadiamondgirl-janika.blogspot.com
Tein viime jouluna tuubihuiveja itselleni ja lahjaksi(!) siitä samasta paljettilangasta kuin sinäkin :) Se oli helppoa vaikka neulomisesta oli vierähtänyt vuosi jos toinenkin!
VastaaPoistaNähtyäni tämän postauksen syöksyn huomenna kyllä lankakauppaan, haaveena beige tai ruskea tuubihuivi. Tuo sun omasin näyttää ihanan pehmeältä, joten voi olla että päädyn samaan lankaan jälleen :)
Hei Viivi! (: sulla on aivan ihana blogi tykkään kovasti lukea tätä! Voisitko tehdä sellaisen videon missä näytät videolla miten teet arkimeikkis ;)
VastaaPoista-Lukijasi
Ihana on, mutta edelleen täällä odotellaan shortseja ;)
VastaaPoistahttp://opportunitiesfornails.blogspot.com/
Voi miten suloinen tuo ensimmäinen kuva! <3
VastaaPoistaMinä se satuin syntymään peukalo keskellä kämmentä, joten ei oikein ota luonnistuakseen tällaiset näpertelyjutut :) Äiti kyllä on virkannut ja neulonut minullekin kaikenlaista, jospa tänä syksynä pistäisi taas huivin hälle tilaukseen!
Siinä ei kauan nokka tuhissu! :D Ihana huivi, pitää itekki alkaa suunnitella mitä sitä tekis.. Piti katsoa kaikki nuo sun neulotut jutut läpi, et oo yhtään pipoa koskaan tehny? Jos joskus sellasta suunnittelet tai tiiät hyvän löysän kivan pipon ohjeen, olis kyllä tervetullut :) Itse löysin Novitan sivulta yhden kivan, mutta erilaiset on jees ;)
VastaaPoistaKivan huivin sait tehtyä! :) Saa nähdä onko mullakin pieni projekti pian ku näistä innostuu :D
VastaaPoistaVoii, näyttää ihanan pehmoiselta ja lämpiltä!
VastaaPoistaKutominen alotettu! Siskon tulevalle vauvalle villapaitaa, itselle tuubihuivia ja perheelle villasukkia ja lapasia :)
VastaaPoistaMinkä kokosella koukulla teit tän?:) TOSI ihana!<3
VastaaPoistaKiitos TOSELLA paljon vinkistä :) Tein tänään tommosen samalla langalla , mutta sinisellä. Itsekkin jouduin soveltamaan, eikä siitä nyt ihan samanlaista tullut mutta perusidea on sama !!! KIITOS !
VastaaPoistaOlen jo pitkään lukenut blogiasi,mutta vasta tänään liityin jäseneksesi. Sulla on kaunis blogi, todella reipas ote asioihin kuin asioihin.
VastaaPoistaMutta nyt "asiaan" :) Osaisitko neuvoa minulle miten teit tähän huiviin tuon kuvion, eli miten menee silmukat kun luodaan tätä reikäkuviota?
ai että kun oot suloinen tuossa ylimmässä kuvassa ! <3 :))
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOnko tuo huivi leveydeltään kuinka leveä ja kuinka pitkä?
VastaaPoistaMoikka Lilli!
PoistaValitettavasti en osaa nyt vastata kysymykseesi sillä huivi majailee tällä hetkellä jossain varastossa... :P