26.1.2012

Nahkakenkiä puoleen hintaan

"Hups!", "Ei oo todellista!" ja "Nyt jotain rajaa!" ovat suustani päässeitä ilmauksia, kun päädyin yksi päivä Aleksi 13:lle sovittelemaan kenkiä. Nahkaisia saappaita ja nilkkureita vinot pinot ja hintalapuissa hyvät alennukset. Voitte varmaan arvata että eräs kenkäfriikki meinasi olla aikamoisissa ongelmissa itsehillinnän suhteen...

Vaikka olen vähän turhankin innokas kenkien suhteen, on kenkäkaapissani ollut ammottava aukko jo pidemmän aikaa. Heitin taannoin kaikki keinonahkaiset mustat nilkkurini kirpparille ja sen vuoksi minulla ei ole ollut yhtiäkään mustia, arkikäyttöön sopivia nilkkureita. Omistan kahdet ihanat, mutta todella korkeakorkoiset mustat nilkkurit. 12cm ja 9cm korot eivät kuitenkaan ole pitkään päivään sopivin vaihtoehto, etenkään jos tiedossa on esimerkiksi noin 2,5km koulumatka edestakaisin ja siihen päälle työpäivä.

Ihan matalat nilkkurit eivät myöskään ole sitä, mitä olen etsinyt. 
Yleensä kengissäni saa kaikesta huolimatta olla vähän korkoa. 
Tälläisiin minä sitten törmäsin, eikä ostopäätöstä tarvinnut kauaa miettiä:

Simppelit ja kaikkeen sopivat.
Helppohoitoinen pintanahka.
Sopivasti edes pikkuisen korkoa lyhyelle ihmiselle.
Kiristysmahdollisuus nilkan kohdalla, kengän suu ei jää hölmösti lörpöttämään.
Sisällä lämmin vuori.


Seuraavaksi tein kohtalokkaan virheen. 
Menin kysymään olisiko samantyylisiä, nahkaisia, pienellä korolla olevia saappaita omassa koossani.
Olihan niitä:

Nämäkin varmaan asuun kuin asuun sopivat.
Sopivasti rouheutta, sopivasti naisellisuutta.
Kunnon pohja, jossa kunnon urat. Ei pitäisi olla liukkaammallakaan kelillä turvallaan.
Pohjaa päkiän alla sen verran, että hiekoitushiekan ei pitäisi tuntua läpi.
Valmistettu Espanjassa.


Saappaat olivat jalassani jo eilen ja kyllä sitä vaan sai olla tyytyväinen laadukkaaseen ostokseensa! ;)
Tungin jalkaani aamulla sukkahousut ja niiden päälle vielä kovan pakkasen vuoksi paksut villapohjasukat. Saappaat tuntuivat ensin todella tiukoilta, vähän jopa epämukavilta.
Muutaman tunnin jälkeen en kuitenkaan enää muistanut koko juttua.
Nahkakengät ovatkin siitä loistavat että ne mukautuvat jalkaan.

Mitäs sanotte löydöistäni?
Oletteko itse tehneet hyviä löytöjä alennusmyynneistä?

18 kommenttia:

  1. Aivan ihanat nuo kummatkin kengät! :) itsekkin olen tuon tapaisia etsinyt

    VastaaPoista
  2. Upeita löytöjä oot kyllä tehnyt! Minkä merkkiset nuo ekat kengät on?

    VastaaPoista
  3. Varsinkin saappaat on aivan upeat! (: Kelpuuttaisin samanlaiset minunkin kenkäkaappiin, täältä tullaan Aleksi13... ;D

    VastaaPoista
  4. Uuuu, hienoja molemmat! Mullakin vois olla käyttöö tollasille saappaille. ;)

    VastaaPoista
  5. Ihanaaaat! Ei siis pidä ite mennä lähellekkään tota kauppaa, ettei kaikki säästöt tuhlaannu :D
    Oliko minkä hintasii? :P

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Perus käyttökenkiä, nämä tulevat varmasti kovaan käyttöön. :) Kiitos!

    Anonyymi: O.I.S:n kenkiä ovat molemmat! :)

    Annastiina: Hahah! :D Toivottavasti löytyy vielä kokoja jos kaupoille lähdet! ;) Se aina alennusmyynneissä jännittääkin että löytyykö vielä omaa kokoa vai ei. :P

    Milla: Kiitos, niin mustakin! ;) Ja oon varma että näille molemmille on kyllä kovasti käyttöä. :)

    Anonyymi: Mitä teet hintatiedoilla jos et aio mennä lähellekään? ;D Hahah, no ei vaan. Itellä oli kyllä ihan sama fiilis et eikää, ei tässä näin pitänyt käydä, piti säästää. :D
    Nilkkurit oli 80€ -50% ja saapaat 150€ -50%. :)

    VastaaPoista
  7. Kattelin just noita saappaita viime viikolla, mutten raaskinut ostaa... nyt harmittaa! Satuitko katsomaan, oliko niitä vielä paljon jäljellä? :)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Mitä teet hintatiedoilla jos et aio mennä lähellekään? ;D Hahah, no ei vaan. Itellä oli kyllä ihan sama fiilis et eikää, ei tässä näin pitänyt käydä, piti säästää. :D
    Nilkkurit oli 80€ -50% ja saapaat 150€ -50%. :)

    Pakko oli kysyy, et jos ois superhalvat ja löytys omaa kokoo nii vois harkita ehkä salaa kumminki :PPPPPP

    VastaaPoista
  9. Ostin itse kanssa nuo pitkävartiset saappaat ja ne on aivan IHANAT! :D just täydelliset!! :) piristi päivää huomata sinun ostaneen samat kengät ;)

    VastaaPoista
  10. Äh, oon kuolannu noita saappaita kans, mut en raaski ostaa ;/

    VastaaPoista
  11. Käääk! Mulle kans tuollaiset nilkkurit. <3 <3 <3

    VastaaPoista
  12. Voi apua, ihanat saappaat! :p Multa löytyy nuo ensimmäiset ihan päivittäisestä käytöstä, ei tunnu yhtään että niissä olisi korkoa mutta kuitenkin antaa edes vähän pituutta lisää :)

    VastaaPoista
  13. Voi katoin noita jälkimmäisiä saappaita myös Aleksista. Aivan ihanat!!! Oli niin pehmeä tuo nahkakin, noi on tosi ihanat noi saappaat :)

    VastaaPoista
  14. Niin ja siis mitä? Oliko nuo puoleen hintaan? :O

    VastaaPoista
  15. Ovatpa hienoja ja varmasti noille tulee hyvin arkikäyttöäkin! Nahka kyllä myös kestää. :D Itse ostin tällä viikolla Nine Westin kiilapohjasandaalit alesta. Oli vähän pakkotilanne kun olin pelkillä läpsyttimillä liikkeellä ja ne hajosivat! Sainpahan hyvän tekosyyn uusiin kenkiin.. ;)

    VastaaPoista
  16. Aivan ihanat molemmat parit! Satuitko kattomaan, oliko noita mustia saappaita missä koossa vielä jäljellä Jyväskylässä? Ensi viikolla on aivan pakko syöksyä nappaamaan nuo!

    VastaaPoista
  17. aleksi 13:n kenkiä ei voi ikinä sanoa halvoiks!

    VastaaPoista
  18. Vau, noi saappaat on tosi upeat!! Ton tyyliset käy kyllä asuun kuin asuun :)

    VastaaPoista